Lukijat

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Virkattu uniriepu

Minulta tilattiin syntyvälle vauvalle samanmoinen uniriepu kuin mitä aikaisemmin tein lelukeräykseen. Eri väreissä vain. Koska varastoista löytyi tilaajan haluamat värit, lupauduin tekemään.
Olen yrittänyt olla ostamatta lankaa tämän vuoden puolella. Hyvin on mennytkin - paitsi :(
Sain jouluksi lahjakortin, siitä jäi muutama euro yli muilta ostoksilta. Kun en muuta keksinyt ostin lopulla tiskiharjan ja pari kerää Regiaa :D  Hieman lahjan antajaa virnuilutti kun kerroin hankkineeni tiskiharjan.


Malli sama kuin edellisessäkin unirievussa. Langan paksuudesta johtuen jouduin vähän muuttelemaan pään kierroksia ettei tulisi liian iso. Unipupunen lähti viime viikolla Oulua kohti.


Täällä on vielä järvissä ainakin osittain jäät. Kauniisti pilvet  ja metsänreuna kuvastui avoimesta vedestä.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Aloitetaanko Anjalan lapasilla ?

Kauniit kevätpäivät katkaisi hyvään vauhtiin päässeen lapasten teko vimman. Nyt onkin aika mennyt kevätsiivouksia tehdessä ja muissa puuhissa. 
Viime kesänä odottelin sateettomia päiviä jotta pääsisin mattopyykille. Nyt ei tarvitse odotella. Jekutin kaikki tulevan kesän sadepäivät ja kiikutin mattoni itsepalvelupesulaan :) 

Anjalan lapaset 


Malli: Eeva Haaviston kirjasesta, Sata kansanomaista kuviokudinmallia nro 84.
Lankana: Novita Nalle, nro 3 puikot, 15 s / per puikko. Värit mallin mukaan.

Mussalon lapaset


Malli nro 59, samasta kirjasesta kuin edellisetkin. Lanka, puikko ja silmukkatiedot kuten edellä. Värit samat kuin kirjan mallissa. Näistä kuten edellisistäkin tuli pehmeät, miellyttävän tuntuiset lapaset.

Kurikan lapaset


Malli nro 86 samasta kirjasta kuin edellisetkin. Puikot 3, lanka Nalle.  Silmukoita 1 ja 3 puikolla 16, 
2 ja 4 puikolla 15. Alkuperäisen mallin värit olisi olleet harmaa ja punertava.
Sama lanka molemmissa väreissä. Mutta harmaa olikin paksumpaa ja selvästi karkeampaa. Jälki tuli epätasaista. En ole tyytyväinen. Kyllä ne kuitenkin jonkun käteen pihatöihin kelpaa. Katotaan ny sileneekö yhtään jos höyrytän nämät.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Kuusi kissa - sisarusta




Kaapin kätköistä löytyi vielä vuosia sitten Saran lähettämää Palmaa. Olen neulonut tästä itselleni kesätossuja. Niitä on varastossa vielä kahdet käyttämättömät, joten lopuista langoista tein kisuleita.

Mitään ohjetta näihin en käyttänyt. Loin vain puikoille sattuman varaisesti silmukoita jalkoja varten. Jalkojen silmukat yhdistettyäni neuloin yhtenä pötkynä. Käpälät neuloin erikseen. Kaulaa kuroin etupistoilla hieman kapeammaksi.
 Viiksiä yritin ensimmäiselle kissalle tehdä. Totesin kuitenkin liian haastavaksi. Viikset hukkui pehmeään lankaan. Niinpä sisarukset jäi ilman viiksiä. Hyvä kun sain silmät jokseenkin siedettävästi.

                            
              

     Pyhät on juhlittu ja on aika palaata normaaliin arkirytmiin


Kaunis kevätsää suosi ulkoilijoita