Lukijat

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Voi kissan viikset



Näiden ohje löytyy Taito Etelä-Pohjanmaan sivulta. Lankana: Katia Merino Baby, puikot nro 2 ½.



Näissä lankana Seitsemän Veljestä, puikot nro 4, koko 38. Neulemallia otin täältä . Näistä piti alunperin tulla Helikello-sukat. Lankaa oli vajaa kerä joten päädyin sitten yksinkertaistettuun malliin. Ihan vain syystä ettei mua tympisi niin paljon jos vaikka lanka loppuisikin kesken ja joutuisin purkamaan tekeleeni.




HYVÄÄ VAPPUA




Näin söpösen hiiren Emil (4v.) piirsi mummille. Miksihän naiset elokuvissa hyppii tuolille? Voikos näin hymysuisia kavereita edes peljätä.

Minun siivouspäivästäni ei tahtonut tulla mitään. Kissa pakana tanssi ripaskaa jaloissani saaden mummun mittailemaan kuis pitkä eteisen lattia oikein onkaan. Siinä makasin rähmälläni ja kissa katsoa nakottaa ihmeissään vierellä. Onnekseni siinä ei käynyt sitten pahemmin. Keittiön tuolia pyhkiessäni katti jahtas pesuliinaa niin ahkerasti että huitaisin sitä rätillä, kissa ponkas suoraan juomakuppiinsa. Siinä vaiheessa katti sai passituksen parvekkeelle rauhoittumaan. Että tälläistä vappuriehaa meillä jo vietetään.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Päivä ulkosalla



Tänään onkin saatu kunnon pläjäys aurinkoa. Tehtiin mökillä pihatöitä ja kaadettiin tontin reunalta leppiä rumentamasta kaunista kuusiaitaa. Huomenna jatketaan jos ja kun jaksetaan ja kipeät selät antavat myöten. 9 tuntia ulkoilmassa, taitaa uni ensiyönä olla makoisaa. Lämmin päivä, ilta seitsemältä mittari näytti vielä +16 astetta. Palkkioksi ahkeruudestani sain auringosta nokkosihottuman käsivarsiini. No, se ei ole iso haitta, päivän - parin päästä sekin helpottaa.




Neuloin tästä Roosa Nauha sukkalangasta aikaisemmin tyttärelle sukat, lankaa jäi joten neuloin itselleni kämmekkäät. Riittoisa lankakerä sitä jäi vieläkin hieman. Nämät on mukava laittaa käsiä lämmittämään viileinä iltoina.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Eliina shawl




Kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Niinpä kuvatkin ovat hailukoita. Tässä kuitenkin väri lähempänä oikeaa kuin alimmaisessa kuvassa.



Malli: Lankakomeron  Eliina shawl , ravelry (ilmainen malli). Lanka: Filigran Lace No1. Puikot: 4 1/2. Muutama vuosi sitten tein tällä samalla mallilla huivin, jota olen käyttänyt ahkerasti. Tämä sopii väritykseltään hyvin talvitakkini kanssa.  Pingottaminen meni vähän niin ja näin, nuppineulat oli kortilla, liekö kissa huiskinut kissapiiloonsa. Ainakin yhden virheen sain aikaiseksi, mutta koska se ei mitenkään häirinnyt työn jatkamista en purkanut. Ei kait sitä kukaan muu mahda huomatakaan jollen itse kerro.





Sinivuokkojen aikaan

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pieniin jalkoihin




Äitini kuviomallilla tein nämät vauvansukat ja -tossut. Hän teki aikanaan lapsilleni tällä kuviolla tossuja. Monille varmasti tuttukin, mutta laitan kuitenkin tähän muistiin vastaisuuden varalle.
Ohje pintaneuleeseen:
Silmukkamäärän täytyy olla 4:llä jaollinen.
1- 3 krs: neulotaan nurin tummemmalla langalla.
4-6 krs: *neulo 3 s oikein vaaleammalla langalla, nosta edellisen krs:n seuraava silmukka neulomatta*, toista tätien väliä krs loppuun.
7 krs: neulo nurin tummemmalla langalla
8-10 krs: neulo 1s oikein vaaleammalla, * nosta edellisen krs:n seuraava silmukka neulomatta, neulo 3 o vaaleammalla langalla*, toista tähtien väliä krs loppuun.
Neulo krs:a 4-10 haluamaasi mittaan.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ristipistoja

Tämän olisi tarkoitus valmistua syksyyn mennessä. Muutaman piston olen silloin tällöin tehnyt, nyt on yksi kukkaryhmä valmiina. 





Mökillä vasta lumikellot avaa vienosti päätään. Lauantaina kävimme päiväseltään koska sunnuntaille luvattiin koko päiväksi sadetta. Mitä vielä, ei tullut pisaraakaan vettä, olisi hyvin voinut jäädä siistimään paikkoja.


Toivottelen kaikille blogini katselijoille Hyvää Pääsiäisen aikaa!

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Vauvan lenkkarit




Näiden Converse-tossujen ohjeen löysin täältä. Lankana: Novita Bambu ja jokin vauvalanka. Malli on ollut kauan tehtävien listalla. Jostain syystä en vain ole rohjennut edes kokeilla osaisinko. Sen verran tein muutosta että virkkasin pohjan ja reunanväliseen krs:n lopuksi piilosilmukoilla, pysyy paremmin kuosissaan. Eilen sitten aloitin enkä muuta juuri tehnytkään. Malli vei muoria mennessään. Mies sentään sai ruokaa kun tuli itsellenikin nälkä, muuten varmaan ois saanut kaiveilla hampaan välejään :D




Hyvää viikonloppua!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Sukkasillaan




Langan vyöte on tainnut jäädä mökille en millään muista mitä lankaa tämä on. Jokin ohut sukkalanka kuitenkin, puikot 2,5. Itselleni ajattelin mökille kylmien iltojen lämmittimeksi. Kuinka ollakaan telkkua katsellessa en huomannut neuloneeni liikaa. Vaan ei täs pahemmin käynyt, tytär saa "äitensä sukat". Tarkkaan sain katsoa että saan raidoitukset aloitettua oikeasta kohdasta.

Nää on kukkasia ...




... tai ainakin sen tapaisia. Silmääni ne näyttää jonkin sortin räpellyksiltä. Sain taas yhden lankakerän kokonaan kulutettua. Nämät etsii paikkansa myöhemmin keväällä. 

Tein taas aamulenkin seitsemän hujakoissa, silloin ilman laatu on vielä jokseenkin siedettävää. Ei ole katupölyä pahasti ilmassa. Ihanan raikas aamu, linnut liversi ja lunta tipahteli taivaalta harvakseltaan.