Lukijat

tiistai 30. lokakuuta 2018

Päivitystä

Jo jonkin aikaa on tuntunut haastavalta päivittää blogia. Niinpä jätän tämän ainakin toistaiseksi. Katsotaan miten sitten tulevaisuudessa.
Kiitos kaikille teille jotka olette jaksaneet kulkea blogimatkaa kanssani. Toki käyn lukemassa blogejanne.




Terveisin Sinikka

maanantai 15. lokakuuta 2018

" Oodi lokakuulle "



Malli:  Oodi, Merja Ojanperän kirjasta Näyttävimmät villasukat. Lanka: Pirkanmaan Kotityön Kirjo-Pirkka, puikot 2 1/2. Koko 36-37. Nätit tuli moniväristestäkin langasta.

Viikonloppuna oli mitä parhaimmat ulkoilusäät. Ylläolevat sukat tulikin rannalla istuen viimeisteltyä. Toki nautimme muutenkin mm vahveroita etsien. Nyt on jo niin paljon lehtiä maan peitteenä että niukaksi jäi saaliimme.

Olen viettänyt laiskanpäivää kirjaa ja blogeja lueskellen. Porhalsin metsässä jalkani polvea myöten johonki kivenkoloon. ( kuka käskee mennä kaikkiin närekköihin ) Jalka vääntyi pahaan asentoon. Onnekseni oli tällä kertaa mies mukana, omin avuin en olisi saanut jalkaani pois. 
Ilmeisesti siinä ei nyt kuitenkaan kummemmin käynyt koska jalka ei turvonnut. Nilkka vain on kipeä,
ei anna oikein varata päälle. Jospa se tuosta rauhoittuu kun malttaa olla turhaan rasittamatta.

               

Kaunista eikö totta

torstai 11. lokakuuta 2018

Virkattu pyöreä matto

Joku aika sitten kaappiin jäi ostamistani puuvillalangoista puolet käyttämättä. Toinen puoli meni WC-mattoon.
 Halusin päästä langoista eroon joten tein tyttärelleni makkariin pienen maton. Itse en ole lainkaan pinkin ystävä.


Lanka Adlibriksen 100 % puuvillalanka (100g / 150m). Tämän tein yksinkertaisena nro 3 koukulla. Langan paksuuteen verrattuna koukku oli pieni, mutta näin sain siitä tiiviimmän. 
Mitään suunnitelmaa tai mallia ei ollut. Virkkasin kierros kierrokselta sen mukaan mitä mieleen juolahti.

Kevennykseksi


Gorilla kiipesi puuhun :)

perjantai 5. lokakuuta 2018

Sipulipussi

Paljon se on vähänkin.
Tyttären kauan , kauan sitten virkkaama pussi tuli tiensä päähän. Tuli tarvetta uudelle.


Virkattu omaan tarpeeseen sopivan kokoiseksi. Lankana Novitan Wool Cotton.
Tässä ei mitään ihmeellistä, ketjusilmukoita peräperään. Suuosa ja nauha pylväitä.


" Saanhan käydä tähän nukkumaan ? ", kyselee Viiru.

Tuli vaatimaton  päivitys, paremmalla ajalla lisää. 

lauantai 29. syyskuuta 2018

Töllyköitä lisää



Körttisukkia, sininen ja petrooli 7 veljestä, harmaa Oiva sukkalankaa. Puikot 3,5. Koko 43.
Petrooli ei kylläkään näy kuvassa oikean värisenä, on se silti sitä mitä kerrotaan.
Körttisukkien mallikuviota en löytänyt enään vanhasta paikasta, mutta täältä se edelleen löytyy ainakin.
15s per puikko, jalkaterän puolivälissä kavensin jalkapohjan alta kaksi silmukkaa pois. Edelleen ennen kärkikavennuksia päällipuolelta samoin 2 s pois.

Saapassukiksi veljelle ja miehelle. Veljelleni tein edelliset "körttiset" 2013. Veljeni on kuulema niin ahkerasti pitänyt edellisiä että oli jo varmaan aika tehdä uudet. Nyt vain arpomaan kummalle koreemmat. Toivottavasti keleppaa.


Minulla oli tuota Oiva lankaa kaksi kerää (150g kerä=300m). Lopusta tein vielä yhdet sukat hyväntekeväisyyteen, koko 42.

sekä pari lappua peitteen jatkoksi


Näin lopahti suhteeni Oivan kanssa :D

lauantai 22. syyskuuta 2018

Virkattu pyöreä liina

Hieman haastavaa oli löytää malli pyöreälle liinalle joka ei olisi kovin pieni, mutta ei niin isokaan että peittää koko pöydän.


Malli löytyi lopulta sattumalta ulkolaiselta sivulta, täältä. Halkaisija 50cm.
Lanka: Scheepjeswol Maxi (100g = 560m), yksi kerä riitti ja jäikin vielä. Koukku 1,5.
Ketjusilmukoita lisäsin muutamalla kierroksella käsialaani vastaavaksi.


Lähikuvaa


Kuvasinpa rakkaimman kukkamaljakkoni kun nyt sattui esillä olemaan. Lapsenlapseni 7-vuotiaana kuvataidekerhossa tekemä. Pöytäkin on lastista vapaa, kun sen just raivasin :) Yleensä siinä on levällään kaikkea mahdollista tykötarvetta. 

Miellyttävää viikonloppua

torstai 13. syyskuuta 2018

Sukkia, sukkia

Meinasin kertoa jäytävästä syysflunssasta. Menee pian valitukseksi. Joten siinäpä se olikin, siitä ei sen enempää.
Isommalle lapsenlapselleni sain tehtyä parit sukat. Toiset ohuemmasta ja toiset paksummasta langasta.


Tummemmissa lankana Novita Nalle Taika + Nalle Garden. Vaaleammissa 7 veljestä Aurora. Koko 36-37.


Pikkumiehen sukista jääneeistä langanlopuista neuloin hyväntekeväisyys sukat lapselle. Sääriosan neuloin 3o 1n, ennen kantapään aloitusta käänsin nurjan puolen päällipuoleksi. Kivalta näyttää näinkin.
Hyvin sain molempien poikien sukkalangan loput käytettyä kaikki.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Virkattu kolmiohuivi


Simpukkahuivin ohje löytyy alkuperäisenä mm enkuksi ravelrysta. Sekä suomennettuna Arkimamman blogista. Lankana Novita Elegia, koko 160 x 70 cm. Lankaa meni tämänkokoiseen 300g (2 kerää). Koukku nro 3,5.

Alunperin ajattelin neuloa huivin. Lanka on akryylin ja puuvillan sekoitetta, puuvillasäie (valkoinen) nousi ikävästi esiin kavennuskohdissa. Purin ja kokeilin miltä näyttää virkattuna. Virkatussa pinnassa lanka toimi mielestäni paremmin - no se tietysti on makuasia.


Kisu vahti tiiviisti pingoituksen aikana ettei kukaan vain koske huiviin. Uskoi varmaan saavansa itselleen uuden makuualustan. Kiva tämä nykyinen kisuni. Antaa lankojen ja töiden olla rauhassa, ei koske niihin. Vierestä vain katselee. Edellinen kun nappas lankakerätkin suuhunsa kuljetellen niitä pitkin huoneita.

Huivin tein lahjaksi sinisen ystävälle joka asustelee puulämmitteisessä rintamamiestalossa. Lämmintä hartioilla on miellyttävä istua neulomaan sukkia tai telkkua katsomaan. 

                           

Haperoita ja herkkutatteja löytyy nyt metsistä. 👍 Tämä myrkyllinen oravan nautiskelema kärpässieni ei kuitenkaan sovi ihmisten ruokapöytään 👎

Mukavia syyspäiviä


sunnuntai 19. elokuuta 2018

Pikkumiehelle saapassukkia

Miniä viestitteli: Syksy saapuu ja pikkumies tarvitsee saapassukat. Neuloin useammat on mistä laittaa yhdet päiväkotiin varasukiksi.
Ovat just nyt sopivat. Tunnetusti lasten jalat kasvavat nopsaan. Joten talvella varmaan tarvitaan jo isompia.


Vasemman puoleisissa ja keskimmäisissä lankana Nalle Taika. Oikean puoleisissa Nalle Garden.
Puikot nro 3, silmukoita 11 per puikko. Käsialallani 2-vuotiaalle sopivat.

tiistai 14. elokuuta 2018

Kissamaista askartelua


Meidän "Nökköstiinaa" (Viirua) saa alvariinsa hätistää kukkien lehtiä nyppimästä. Siitä ajatus askarrella neidille oma kukkapurkki vehnänoraineen.
Maalasin savipurkin askartelumaalilla valkoiseksi. Päälle servettiliinan päällimmäisestä kerroksesta revin kuvat ja kiinnitin sevettilakalla. Purkin sisälle vielä muovipurkki ettei kasteluvesi tule läpi.


Hyvin maistuu. Tulee karvapallukat sisuksista putsattua omilla "kukkasilla".